Kirjoittaja
Blogia päivittelee 15-vuotias poika, joka leipoo sillon kun ehtii koulun ja harrastuksien ohella. Päätin kokeilla tätäki alaa ja koitan kehittyä kans vähitellen. Kuvaustaitoakin tulee samalla harjotettua. Sähköposti: herkkukirppu@gmail.com

Kävijälaskuri 1.10.2007 lähtien
Minut löytää blogilistaltakin. Voit tilata blogini TÄSTÄ.
Leivonta- ja ruokablogien linkkejä löytyy TÄSTÄ.
Blogini kunniamaininnat löytyy TÄSTÄ.
|
25.02.2009 - 11:26
Viime uutena vuotena kun oltiin kylässä, meille tarjottiin tämmöstä yksinkertasta herkkua. Se oli niin hyvää että mun piti nyt kokeilla kotona samanlaista, vaikkaki ilman varsinaista ohjetta. Helppo tää todella on, sillä pohjana on tavallinen sämpyläpohja ja väliin vaan paistettua jauhelihaa.

Tarvitset pellilliseen:
5 dl vettä 1½ tl suolaa 2 rkl sokeria 50g tuorehiivaa 10 dl sämpyläjauhoja 3 dl ruisjauhoja 1 dl ruokaöljyä voiteluun kananmunaa 500g jauhelihaa + mausteita
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (37 asteeseen) ja murenna hiiva joukkoon. Lisää suola, sokeri ja öljy. Lisää jauhoja vähitellen, ja alusta taikinaa tarvittaessa käsillä. Kohota taikinaa 20min. ja paista sillä aikaa jauheliha (muista mausteet, ne on melkein välttämättömiä. Mausteina voi käyttää esim. sipulia, aromisuolaa, paprikajauhetta ym.) Jaa sitten taikina kahteen osaan. Kauli toinen osa pellille ja levitä sen päälle paistetta ja maustettu jauheliha. Kauli ja nosta toinen osa taikinasta jauhelihan päälle. Käännä tai nypristä taikinareunat niin, että jauheliha ei näy ulospäin. Voitele kananmuna-vesiseoksella (pelkällä kananmunalla tulee aika tumma väri). Paista uunissa 200 asteessa, keskitasolla n. 15-25min. Kannattaa syödä esim. ketsupin kanssa.
15.12.2008 - 16:50
Itte kun tekee sämpylät niin ne kans maistuu paremmille. Aamupalalla nää menee niin nopeesti et kannattaa tehdä varmuuden vuoks kaksinkertanen annos. Tällä ohjeella näitä tulee n.20kpl.

Tarvitset: 5 dl maitoa 50g tuorehiivaa 3 rkl sokeria 1½ tl suolaa n.13 dl sämpyläjauhoja 1 dl kasviöljyä
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (37 astetta) ja murenna hiiva siihen. Lisää joukkoon sokeri ja suola. Lisää taikinaan vähitellen jauhoja ja kasviöljyä, voit alustaa taikinaa käsin kun sekoittaminen käy hankalaksi. Kohota väh.30min. ja sitten pyörittele niistä sämpylöitä, kohota vielä vähän aikaa. Voit voidella leivät vedellä tai siirappi-vesiseoksella jos haluat. Paista uunin keskitasolla, 200 asteessa n. 20min. kunnes pinta ja pohja ovat ruskistuneet.

23.10.2008 - 17:15
Löyty hyvänkuulonen muffariohje, suolainen sellainen.Ihan maukkaita tuli, paitti ite tykkään kuivemmista ja ehkä vähän mausteisemmista tällaisista. Ainoo ärsyttävä juttu oli et nää tarttu kiinni paperisiin muffinivuokiin aika lailla, joten suosittelen kokeilijoita paistamaan nää muffarit silikonisessa muffinivuoassa eli ilman paperia.

Tarvitset: 2 dl maitoa 2 kananmunaa 3/4 dl ruokaöljyä ripaus suolaa 1 rkl pizzamaustetta 4½ dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 200g kinkkusuikaleita (vajaa 1 dl juustoraastetta) (1 tomaatti paloina) voiteluun kananmunaa
Sekoita maito, kananmunat, ruokaöljy, suola ja pizzamauste keskenään. Lisää joukkoon jauhot/jauhe ja kinkkusuikaleet (+ juustoraaste ja tomaatti). Jaa taikina silikoniseen muffinivuokaan (suosittelen silikonista), voitele munalla ja paista uunin keskitasolla, 200 asteessa n. 15-20min.
30.09.2008 - 16:58
Teinpä taas välillä tuulihattuja, mut tällä kertaa makeen vastapainoks suolasia. Ja jokuhan pyyteli multa kommentilla jotain pikkusuolaisia jossain mun kirjotuksessa. Hyvin onnistu, paitti et en saanu niistä tasaisia niinku viimeks. Mut toisaalta niiden ei kai ees kuuluis olla mitään palloja. Hyvii oli ja nää on yllättävän helppoja ja yksinkertasii tehä, kunhan muistaa pitää sen uunin suljettuna määrätyn ajan.

Tarvitset hattuihin (1 pellillinen): 1½ dl vettä 50g margariinia 1½ dl vehnäjauhoja 2-3 kananmunaa
Täyte (esim.): siivutettuja luumu/kirsikkatomaatteja maustamatonta tuorejuustoa kinkkusuikaleita Kiehauta vesi ja rasva keskenään. Lisää joukkoon vehnäjauho samalla sekoittaen. Sekoita puuhaarukalla niin kauan, että taikina on perunamuusimaista ja se irtoaa kulhon reunoilta. Vatkaa munat joukkoon yksitellen, kunnes taikina on tasaista. Pursota tai laita lusikalla taikinasta kökköjä pellille. Kökköjen koon tietysti saa päättä itse, mutta taikina ei leviä paljoa vaan nousee pikemminkin ylös päin. Paista tuulihattuja 200 asteessa uunin keskitasolla n. 20-25min mutta muista olla avaamatta uunin luukkua kesken paiston, sillä muuten hatut lässähtävät. Hattujen valmiuden myös huomaa kun ne saavan hieman ruskeahkoa väriä. Anna tuulihattujen jäähtyä ja sitten leikkaa ne hatuksi ja kannaksi. Täytä!
28.08.2008 - 16:07
Pitää aina välillä makeen vastapainoks tehdä jotain muutakin, joten päätin tehdä tuttuu ja turvallista leipää. Etin myllynparhaan sivuilta saaristolaisleipäohjeen, jota kokeilin. Hyvin onnistu, on ehkäpä parasta itte tehtyä leipää, vaikka toisaalta sämpylät menee kans sinne kärkilistoihin...

Tarvitset 2 pitkulaiseen leipään: 6 dl piimää 2 dl kaljamaltaita 2 dl omenasosetta 50g tuorehiivaa 2 dl siirappia 1 tl suolaa (mausteita) 4 dl vehnäjauhoja 4 dl ruisjauhoja 4 dl hiivaleipäjauhoja
Kuumenna piimä kiehuvaksi ja lisää joukkoon kaljamaltaat ja omenasose. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon ja lisää myös siirappi ja suola (+ mausteet). Lisää jauhoja samalla hyvin sekoittaen. Lopulta voi alustaa taikinaa käsinkin, jos taikina käy sitkeäksi. Anna taikinan kohota lähes kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahteen voideltuun leipävuokaan ja paista niitä 175 asteessa, uunin alatasossa n. 40-50min.

Oikein maukasta, kannattaa kokeilla.
23.07.2008 - 20:28
Oon jo useemman kerran ajatellu kokeilla mun leipävuokia, ja lopulta päätin koklata ranskanleipiä niillä. Nää oli hyviä! Tosi nopeita tehä, vaikka tietysti kohottamisessa menee yhteensä n. tunti. Näihin tuli sellaiset perusaineet, jotka löytyy lähes kaikilta kotoo melkein aina. Tällä ohjeella tulee siis kaks isompaa tai kolme pienempää leipää.

Tarvitset: 7 dl maitoa 50g tuorehiivaa 3 rkl sulaa margariinia 3 rkl sokeria 1½ tl suolaa n. 1 kilo vehnäjauhoja (reilu 15 dl)
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna tuorehiiva joukkoon. Lisää joukkoon margariini, sokeri, suola ja vehnäjauhoja vähitellen. Alusta taikinaa käsin ja lisää tarvittaessa lisää vehnäjauhoja sen verran, että taikina irtoaa käsistäsi. Anna kohota 30min. ja vaivaa sen jälkeen ilmakuplia pois jauhotetulla pöydällä. Voitele 1½ litran leipävuoat ja jaa taikina niihin. Tasoittele niiden pintaa hiukan pyöreiksi. Anna kohota 15-20min. ja voitele kananmunavedellä (1 kananmuna ja 1 rkl vettä). Paista 200 asteessa, uunin alatasossa n. 40min. Jos leivät tummuu kauheesti, niin laita uunin ylimmälle tasolle pelli.

23.04.2008 - 16:45
Tällaisia sämpylöitä pyöräyttelin. Ohjetta onkin jo kertaalleen kokeiltu, mutta tällä kertaa osa hiivaleipäjauhoista korvattiin ruisjauhoilla.

Tarvitset taikinajuureen: ½ litraa maitoa 30g tuorehiivaa 6 dl hiivaleipäjauhoja 2 rkl siirappia
Lisäksi: 30g öljyä 2 tl suolaa 6 dl hiivaleipäjauhoja 2 dl ruisjauhoja tarvittaessa hieman vehnäjauhoja
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, eli 37 asteeseen ja lisää hiiva maitoon sekoittaen. Sitten lisäät joukkoon siirapin ja hiivaleipäjauhoja. Jätä juuri 30min. nousemaan lämpimään paikkaan (on noussut tarpeeksi kun se alkaa kuplia) ja sen jälkeen lisäät siihen öljyn, suolan ja alustat taikinaa hiivaleipäjauhoilla ja ruisjauhoilla (jos taikinasta jää löysää, niin lisää vehnäjauhoja). Pyörittele taikinasta sämpylöitä, laita ne pellille leivinliinan alle ja jätä kohoamaan n. 30min. Voitele vedellä sämpylöitä (tulee kaunis väri)! Paista 200 asteessa, uunin keskitasossa n. 10-20min.

Hyviä...varsinkin aamiaisella auringonnousun aikaan!
22.03.2008 - 21:34
Tein näin lankalauantain iltapalaks pizzaa. Oltiin ostettu kaikki tarvittavat ainekset valmiiks, mut sitten kuitenkin yksi oli unohtunut. Ananasviipaleet unohtui! Jotkut ei varmaan tykkää ananaksesta pizzassa, mut meidän perhe pitää sitä välttämättömänä. No....kyllä pizza maistui hyvältä ilman sitä. Laitoin päälle ananaksen tilasta luumutomaatteja viipaloituina. Tarvitset pellinkokoiseen pizzapohjaan:3 dl vettä25g tuorehiivaa4 rkl ruokaöljyä6 dl vehnäjauhoja½ tl suolaaTäyte:ketsuppia tai tomaattimurskaakinkkusuikaleita tai pizzakuutioita (eli kinkkukuutioita)katkarapujatomaattejajuustoraastettaLämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva veden joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää suola, ruokaöljy ja lopuksi vehnäjauhoja. Voit alustaa taikinaa käsin vehnäjauhoja lisätessä, mutta taikinasta ei tule niin kovaa etteikö sitä pystyisi sekoittamaan esim. puuhaarukalla. Jätä kohoamaan 20 minuutiksi.Taputtele pellille reunoja myöten ja anna kohota vielä 10min. Levitä ketsuppia/tomaattimurskaa pohjan päälle ja ripottele sen jälkeen kinkkusuikaleet sekä katkaravut. Ripottele päälle juustoraastetta ja asettele sen jälkeen viipaloidut tomaatit raasteen päälle. Paista 200 asteessa, uunin keskitasolla n. 20min.Mukavaa Lankalauantaita kaikille!
07.03.2008 - 23:35
Tuli vielä myöhään pakkomielle leipoa, ja päätin sitten tehdä pitkästä aikaa sämppäreitä. Alkuperäinen ohje, jota jo käytinkin viime kerralla, on hiivaleipäjauhopussin takaa napattu. Nyt kuitenkin muutin ohjetta jauhojen kohdalla ja siirappia pistin kolminkertaisen määrän mitä alkuperäisessä ohjeessa luki. Korvasin tällä kertaa osan hiivaleipäjauhoista kaurahiutaleilla, kauraleseillä ja mannasuurimoilla. Hyviä tuli ja nää on parhaimmillaan lämpiminä! Ohje taas muuten juurimenetelmällä... Tarvitset juureen:5 dl maitoa30g tuorehiivaa (eli 2/3 paketista)6 rkl siirappia6 dl hiivaleipäjauhoja Lisäksi:2 tl suolaa30g ruokaöljyä1 dl mannasuurimoita1 dl kauraleseitä3 dl kaurahiutaleita3-4 dl hiivaleipäjauhoja Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, eli 37 asteeseen (tai kuivahiivapakkauksen ohjeen mukaan) ja lisää hiiva maitoon sekoittaen. Sitten lisäät joukkoon siirapin ja hiivaleipäjauhoja. Jätä juuri n.30min. nousemaan lämpimään paikkaan (on noussut tarpeeksi kun se alkaa kuplia) ja sen jälkeen lisäät siihen rasvan, suolan ja alustat taikinaa suurimoilla, leseillä, hiutaleilla ja jauhoilla.Pyörittele taikinasta sämpylöitä, laita ne pellille leivinliinan alle ja jätä kohoamaan n. 30min.Voitele vedellä sämpylöitä (tulee kaunis väri)!Paista 225 asteessa, uunin keskitasossa n. 10-15min.
27.02.2008 - 22:19
Tein iltapalaks nakkipiiloja, jotka maistu todella hyviltä! Helppojakin ne on...siis tosi helppoja. Lisäks ne on nopeita, mut kannattaa oottaa vähän aikaa jäähtymistä, sillä nakit voi olla vielä kuumia vaikka taikinakuori ei!

Tarvitset: Valmis-lehti/-torttutaikinaa ketsuppia nakkeja voiteluun kananmunaa
Kauli lehtitaikinaa vähän ohuemmaks pituussuuntaan kohden niin, että levystä tulee pitkulaisempi. Leikkaa keskeltä kahtia leveyssuunnasta. Levitä ketsuppia ja kääri sen jälkeen nakki sen sisälle "piiloon". Paista 225 asteessa, uunin keskitasolla 12-15min.
Tässä piilot ennen paistoa...(voideltuina ja keskellä hammastikut varmistamassa rullan pysymistä kiinni)
27.01.2008 - 21:29
Tein samalla ohjeella kuin viimeksikin, paitsi että hiivaleipäjauhot loppu kesken jä käytin tilalla vehnäjauhoja! Hyviä tuli.

Kannattaa koklata.. :D
27.01.2008 - 21:25
Tein eilen illalla kinkkukierteitä, joiden ohjeen löysin Viljonkalta! Oli tosi helppoja ja hyviäkin, vaikkakin aika rasvaisia. Kannattaa koklata! :D Tarvitset:valmistorttupohjian. 200g kinkkusuikaleita200g maustamatonta tuorejuustoa Kauli valmiita pohjia pidemmiksi, mutta ei tarvitse leveämmiksi! Sekoita tuorejuusto ja kinkusuikaleet keskenään tahnamaisiksi ja levitä sitä pohjille! Kääri pohjat pituussuunnasta tiiviisti ja leikkaa rullasta kolme kinkkukierrettä (niinkuin kuvassa pellillä). Paista 225 asteessa uunin keskitasossa n. 10-15min.
17.01.2008 - 20:01
Jälleen kerran leipää, mutta tällä kertaa ruista ranteeseen.Ohjeen löysin rainbow-ruisjauhopussin kyljestä ja täytyy sanoo et kyllä on hyviä.Helppojakin on, mutta ei nää nyt ihan tavalliselle ruisleivälle maistu, hyvälle kuiteskin. Tarvitset:5 dl vettä½ dl öljyä2 tl suolaa2 rkl sokeria1 kuivahiivapussi (11g)4 dl ruisjauhoja5 dl vehnäjauhoja Lämmitä vesi n.42 asteeseen eli hieman kättä lämpimämmäksi. Lisää veteen suola, öljy ja sokeri.Sekoita jauhot ja hiiva keskenään ja lisää ne taikinaan samalla sekoittaen. Plättää taikina uunivuoalle (eli reunalliselle pellille) ja ripottele päälle runsaasti ruisjauhoja. Taputtele taikinaa niin että se ylettyy koko pellin alueelle. Vedä pizzaleikkurilla tai tavalisella veitsellä syvät viillot (tai ihan pohjaan asti) niin että pellillä erottuu n. 16 leivänkannikkaa :D Anna kohota leivinliinan alla 30-40min. ja sen jälkeen paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 20min.
15.01.2008 - 21:09
Tuli iltapäivällä kauhee leipomisvimma, mutta aineita ei näyttäny olevan mihinkään ohjeeseen. Lopulta sitten löysin myllynparas-hiivaleipäjauhopussin kyljestä ohjeen sämpylöihin, joihin sitten riitti aineet.Ohje on juurimenetelmällä... Tarvitset taikinajuureen:½ litraa maitoa (vesi tai piimäkin käy)30g tuorehiivaa (eli n.1 pussi kuivahiivaa)6 dl hiivaleipäjauhoja2 rkl siirappiaLisäksi:30g juoksevaa margariinia tai öljyä2 tl suolaan.8 dl hiivaleipäjauhoja Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, eli 37 asteeseen (tai kuivahiivapakkauksen ohjeen mukaan) ja lisää hiiva maitoon sekoittaen. Sitten lisäät joukkoon siirapin ja hiivaleipäjauhoja . Jätä juuri n.30min. nousemaan lämpimään paikkaan (on noussut tarpeeksi kun se alkaa kuplia) ja sen jälkeen lisäät siihen rasvan, suolan ja alustat taikinaa hiivaleipäjauhoilla.Pyörittele taikinasta sämpylöitä, laita ne pellille leivinliinan alle ja jätä kohoamaan n. 30min.Voitele vedellä sämpylöitä (tulee kaunis väri)!Paista 225 asteessa, uunin keskitasossa n. 10-15min.
23.12.2007 - 20:26
Tein aamulla joululimppua ja tällä kertaa onnistui vähän paremmin, kun maltoin kohottaa niitä tarpeeksi.Ohjeen ja aiemmat tuotokset löydät tästä. Hyvää Joulun odotusta!!
18.12.2007 - 23:13
Ohhoh!!!! Huomasin että kävijälaskuri pyörähti 10 000 kävijän paremmalle puolelle!! :D Kiitos kaikille sitä nostattaneille...on tullut alle 3 kuukaudessa tuo määrä! Thank you! Päätin tehdä tänään joululimppua 10 000:nen kävijän kunniaksi...ja tietysti joulua valmistellessa! Oikein hyvää tuli...ja ohjeen nappasin jouluisesta Tärpätin joulua blogista :P Jätin kuitenkin pois kaksi maustetta, koska niitä ei löytynyt tähän hätään kaapista :)
Tässä jo valmista ja leikattua limppua :) Tarvitset: 5 dl piimää 50g hiivaa 1 dl siirappia 1½ tl suolaa (1 tl pomeranssin kuorta) (1 tl fenkolin siemeniä) 5 dl vehnäjauhoja 5 dl ruisjauhoja 1/4 dl öljyä Voiteluun:
½ dl vettä 2 rkl siirappia Ensin liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään..(tai kuivahiiva pakkauksen oheen mukaan). Lisää siirappi, (mausteet) ja suola, sekoita. Alusta jauhoja taikinaan vähitellen ja lisää lopuksi öljy. Kohota taikinaa n. 15min. Sitten jaat taikinan kahtia ja leivot niistä kaksi pyöreää limppua. Laita liinan alle kohoamaan n. puoleks tunniks, etteivät limput repeile paistaessa (mä en malttanu odottaa puolta tuntia ja se näkyy lopputuloksessa).  Sitten voitelet limput siirappi-vedellä ja paistat 175 asteessa, uunin keskitasolla n. 45min.  Molemmat limput paiston jälkeen...ja toisesta näkee sisustan :P  Kannattaa tehdä jouluks....NAM! :P
|